Hei, olen Jenni-Maria
– Artemoren perustaja ja sydän
Olen koulutettu ammattivalokuvaaja (VEAT), kuva-artesaani, mediatradenomi sekä sosionomi. Tällä hetkellä suoritan innovaatiojohtamisen maisteritutkintoa. Erityisosaamiseni on ihmisten käyttäytymisen, tunteiden ja hyvinvoinnin alueilla, ja rakastan hyödyntää tätä osaamista asiakkaideni hyväksi.
Olen innostunut, lämminhenkinen ja luotettava kumppani kaikissa projekteissa. Rakastan tunteita ja ihastun, kun tunteet saavat näkyä ja tuntua. Erikoistun vuosi vuodelta enemmän ihmisen käyttäytymiseen ja inspiroidun mielen liikkeistä. Tästä osaamisestani pääsevät kaikki asiakkaani nauttimaan, sillä kuvaustilanteet ovat minulle innostavia ja saan kuvattavani tuntemaan olonsa turvallisiksi. Luonteva ihminen näyttäytyy kuvissaan kutsuvalta, ammattiinsa ja osaamiseensa luottavalta ja yksinkertaisesti myös äärimmäisen hyvältä.
Minulta saat siis kuvat, joista tulee sinun aarteitasi - olipa kyse henkilöbrändisi kuvista tai suuren organisaation kuvapankista. Kanssani voit aina luottaa lopputulokseen.
Toimiessani yhä enemmän ihmisen käyttäytymisen- tunteiden, hyvinvoinnin kentillä, itsetuntemusta ja -tutkimusta tukemassa. Koulutan aikuisia ja nuoria erilaisissa tilaisuuksissa joko valokuvauksen piirissä tai sparraan luovien alojen osaajien.
Studio on aina käytössämme, joten laitteilla saadaan aurinko paistamaan jopa marraskuussa! Minulla on myös auto sekä kaksi jalkaa joita mielelläni liikutan eli tulen mielelläni luoksenne sinne missä olette.
Haluan kuulla sinusta - lähetä minulle viestiä. Kohtahan me jo tunnetaan!
Sydämellä
Perustajayrittäjä
Toimitusjohtaja
Jenni-Maria Könönen